7 V 7 SÄÄNTÖJÄ JA OHJEITA KAUDELLE 2012
Nämä säännöt ovat käytössä M45-M55 ja N35 sarjoissa sekä 12v ja vanhempien 7v7-sarjoissa. Kaikki piirin 7v7-sarjat ovat harrastesarjoja.
Ikärajat:
Jokaisessa juniorien 7v7-harrastesarjassa saa peluuttaa kerrallaan kahta enintään vuoden yli-ikäistä pelaajaa kentällä. Kauden aikana peluutettavien yli-ikäisten määrää ei ole rajoitettu. 7v7-harrastesarjoissa yli-ikäisiä ei tarvitse nimetä ennen kauden alkua, eikä näissä sarjoissa yli-ikäisenä pelaava pelaaja menetä oikeuttaan pelata oman ikäistensä tai vanhempien kilpa/harrastesarjoissa. N35-sarjassa saa käyttää rajatonta määrää vuosina 1978-1982 syntyneitä pelaajia, mutta heistä saa korkeintaan kaksi olla samaan aikaan kentällä. Ali-ikäisiä pelaajia ei tarvitse nimetä, eikä heille tarvitse anoa lupaa.
Edustusoikeus:
Pienpelisarjojen tarkoituksena on tarjota pelimahdollisuuksia ennen kaikkea pelaajamäärältään pienille joukkueille, mutta myös lisäämään peliaikaa suurten joukkueiden peluuttamiseksi tasapuolisemmin ja yksilöille sopivalla tasolla. Pelaajalla pitää olla SPL:n pelipassi ja voimassa oleva vakuutus (junioripelaajilla, ikämiehillä vakuutus on vapaa-ehtoinen). Pelaaja voi edustaa eri seuraa 7v7 harrastesarjassa kuin piirin kilpasarjassa ilman kaksoisedustusta. Pelaaja voi pelata 7v7-harrastesarjoja eri seurojen joukkueissa, mutta kuitenkin vain yhdessä joukkueessa/ikäluokka. Siirryttäessä toiseen seuraan saman sarjan sisällä tulee tehdä edustusoikeuden muutos piiriin. 7v7-sarjoissa kauden saa aloittaa uudessa seurassa ilman edustusoikeuden muutosta.
Suositus: Toivottavaa on, että pelaajia peluutetaan 7v7 sarjan tarkoituksen ja hengen mukaisesti. Kaikkia ison joukkueen pelaajia voidaan peluuttaa 7v7 sarjoissa, mutta niiden pelaajien peluuttamista, jotka saavat riittävästi peliaikaa toisissa sarjoissa ei tulisi käyttää, mikäli sillä pyritään vain vahvistamaan 7v7 sarjan menestystä.
Peliaika:
Otteluaika on kaikissa SPL Turun piirin 7v7-sarjoissa 2 x 30min.
Pelaajien lukumäärä:
6 kenttäpelaajaa ja 1 maalivahti. 7v7-ottelun saa aloittaa 6:lla pelaajalla. Jos pelaajien lukumäärä syystä tai toisesta vähenee alle määrän jolla ottelun saa aloittaa, on erotuomarilla oikeus lopettaa ottelu, jos sitä ei ole urheilullisesti mielekästä jatkaa loppuun saakka.
Vaihdot:
Sarjassa rajaton edestakainen vaihto-oikeus. Pelaajien suositeltu lukumäärä 7 – 14.
Paitsio:
Käytössä on normaali paitsiosääntö.
Kulmapotku:
Annetaan kentän kulmasta.
Maalipotku:
Maalipotkun voi potkaista mistä tahansa rangaistusalueelta. Maalipotku ei saa kantaa ilmassa yli keskirajan. Mikäli näin tapahtuu, peli jatkuu vastustajan epäsuoralla vapaapotkulla keskirajalta.
Maalivahdin avaus:
Maalivahdin heittoavaus / kädestä potku ei saa kantaa ilmassa yli keskirajan. Maalivahdin avaus yhdestä pompusta yli puolen kentän on myös kielletty, sillä se tulkitaan säännön kiertämiseksi.
Kentän koko:
Minimi 45x40m, maximi 70x50m.
Maalin koko:
2x5m.
Jokeripelaajasääntö:
Joukkue saa ottaa kentälle yhden lisäpelaajan, kun vastustaja johtaa vähintään viidellä ( 5 ) maalilla. Etu menetetään eron vähentyessä kahteen maaliin.
Operaatio pelisäännöt:
C- juniorien ja sitä nuorempien juniorijoukkueiden tulee toimittaa piiriin ennen kauden alkua yhdessä sopimansa pelisäännöt. Pelisäännöt täytetään suoraan netissä osoitteessa: http://www.palloliitto.fi/kaikki_pelaa/operaatio_pelisaannot/
Palkinnot:
Juniorien harrastesarjojen voittajajoukkue palkitaan pokaalilla.
|